torstai 19. toukokuuta 2011

Leimuavat onnittelut!

Tämmöisellä ihanuudella 30-vuotiasta pikkuveljeä muistin. Jotenkin tykkään näiden Artin leimojen tyylistä--ne vaan uppoavat omaan huumorintajuun ihan justiinsa. =D)) Kortissa on jonkun verran kimallusta, vaikka olenkin aivan onneton sitä kuvaan siirtämäänkin.
Tänään oli aivan ihana postipäivä ja laatikko oli pullollaan kaikenlaista vaatteista lähtien. Ystävältä sain tosi makeita leimakuviakin. Suuren määrän! Ihana päivä!
Kouluun käytiin esikoisen kanssa tutustumassa ja nyt meidät on evästetty syksyyn. Koulu vaikutti oikein kivalta! Loppuu sitten se bussilla reissaaminen. Että semmoisia ajatuksia tänään. Yrittelen taas antaa edes hiukan happea tälle blogille jotta pysyisi hengissä.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Hyvää Äitienpäivää!

Elämäni ensimmäiset Magnolia-kortit.
Mummille ja mummolle menivät. Lemppariväreissään. =D
Ihana päivä tänään ollut. Aurinko on paistanut ja vapaalla olen saanut tätä päivää viettää.
Aamusta sain kahvitarjoilut ihan sänkyyn saakka ja keksit tarjottimelta upposivat herkkusuihin.
Suukkoja ja halauksia--ihania!
Näistä Mankuista sen verran, että eivät  oikein ole se juttuni. Ja ehkä mankkumaailmaan hiukan liian värikkäästi toteutinkin. Tiedä häntä.. Harjoittelu jatkukoon.
Korttimallin bongasin kk-ystävältäni. Kiitos AC! =) Kivaa vaihtelua! Hiukan liian pulleaksi kait tein..hih!
Oikein ihanaa päivän jatkoa kaikille!

maanantai 14. helmikuuta 2011

Hyvää ystävänpäivää!

Pikkuisilla tervehdyksillä ystäviäni muistin. Kortit aika pelkistettyjä ihan ajanpuutteen vuoksi.
Miten tää ystävänpäiväkin pääsi yllättämään ihan nurkan takaa? Tänä vuonna aion kyllä keskittyä ennakoimaan paremmin tulevia juhlapäiviä. Vielä hiukan kuitenkin takkuilee näin helmikuulla...
Kiiltokuvista tehtyihin pikkuisiin mangneetteihin sain idean paikallisesta askartelukaupasta.
Mielestäni ne on aika kivoja pikkumuistamisia. Kiiltävän pinnan sain aikaan glossyn avulla--tykkään. =)


Tänään ystävänpäivänä eräs ystäväni viettää myös syntymäpäiväänsä.
Sinisävyjen ystävä kun hän on, niin semmoisissa sävyissä korttinikin hänelle on.
Siili on uudesta leimasetistäni ja mielestäni se on äärettömän suloinen. Onnea Asta!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Vihdoinkin vuoden eka kortti!

Kortteiluvuosi on pyörähtänyt kovin vaivalloisesti käyntiin-samoin
päättyi edellinen vuosi. Pikkuhiljaa yritän käynnistellä uutta intoa kortteiluun.
Näin hempeissä tunnelmissa pitkän tauon jälkeen kuitenkin.
Pennyn suloisella siilivauvaleimasimella syntyy tuttuja ja turvallisia vauvakortteja.
Tykkään kyllä näistä, mutta vaihtelu voisi olla mukavaa.
Harkinnassa jo onkin jokin ihmisvauvaleimasin. =D
Tämän hyväntuulisen vauvelin ilahduttamalla mielellä toivottelen
Oikein Ihanaa Vuotta 2011!
Itse aion olla ahkerampi tämän blogini kanssa.
Nähdään! =)

tiistai 30. marraskuuta 2010

Häämarssi soi

Hääparille punaista, kultaa ja hiukan mustaakin.
Kimallusta kortissa on enemmänkin kuin mitä kuva antaa ymmärtää.
Tilauksesta hääkorttia  olen tehnyt ja voih-miten voikaan olla vaikeeta tämä homma.
Tuntuu ettei mitkään tarvikkeet natsaa yksiin. Paperiakin on hylly pullollaan ja silti
oikeanlainen tuntuu piileksivän ratkaisun hetkellä justiinsa..
Toivottavasti toivottomuus ei välity eteenpäin kortin mukana...
Haasteita tykkään kyllä ottaa vastaan ja ne saavat ainakin jonkin verran kipinää ja
innostusta tähän kortteiluun. Ei maistu puulta niin kuin omin päin nyhertäminen välillä maistuu.
Ja Joulupukilta toivoisin pussillisen inspiraatiota-se kun on himpun verran kateissa.
Ulkona ihana pakkasilma. Tykkään talvisesta säästä todella paljon!
Jatketaan! =)

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Tuikkukortti tässä

Tämmöinen normituikkukortti annettiin tyky-päivässä esimiehelle.
Syksyisissä väreissä, hiukan kuitenkin pilkettä silmäkulmassa-meininkiä.
Aivan kuin tyky-päivämme. Hauska meininki ja iloisia ilmeitä.
Leimakuvasta ei harmainta hajua kenen on, mutta ihan veikeä ja erilainen.
Alkuun ajattelin etten tykkää-vähän kerrassaan olen kuitenkin näistä alkanut pitämään.
Ihanaa ettei aina tarvitse mennä samalla kaavalla vaan.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Tiistai ja tyky-päivä

Näin hempeissä väreissä kohti työpaikan tyky-päivää. ;)
Välillä on syytä hiukan hempeämpiäkin kortteja kasailla, kun tuntuu olevan taito
hukassa tässä lajissa. Harjoittelua vaan--kai se siitä sitten.
Ihanaa päivää kaikille! Nauttikaa syksyn kirpeydestä täysin rinnoin!